perjantai 20. joulukuuta 2013

Taistelu punaisesta talosta

Suurin osa talvisodassa taistelleista suodenniemeläisistä kuului Kannaksella toimineen Osasto Bergin kymmenennen pataljoonan 1. komppaniaan (1./X/Os.B). Joitakin pitäjäläisiä osallistui sotatoimiin myös muilla suunnilla. Tässä kirjoituksessa kerrotaan Jalkaväkirykmentti 16:n 2. komppaniasta (2./JR 16), joka taisteli talvisodan alussa Korpiselän pitäjän Tolvajärvellä Laatokan pohjoispuolella. Nykyisin Tolvajärvi lienee tunnetuin paitsi kauniista maisemistaan myös siitä, että siellä saavutettiin ensimmäistä kertaa laajamittaista menestystä hyökkäävää puna-armeijaa vastaan.

Jylmäkänlahdelta jonkin aikaa taisteluiden päättymisen
jälkeen otettu kuva. Näillä main Arvo Järvensivu
ja muu osa toisesta komppaniasta taisteli joulukuun
puolenvälin tienoilla. Maaston muodoista päätellen Vasikkaniemi
on suoraan edessä linnuntietä noin 3 kilometrin päässä kuvan
horisontin takana. Etualalla lienee Tolvajärveltä
Ägläjärvelle vievä maantie.
Kuva: SA-kuva 10738.
Jalkaväkirykmentti 16:n 2. komppaniassa suodenniemeläisistä taisteli ainakin sotamies Arvo Järvensivu, joka oli syksyllä 36 vuotta täyttänyt kolmen lapsen isä. Pian syntymäpäivänsä jälkeen hän oli saanut kutsun astua palvelukseen. Järvensivun komppania saapui Tolvajärvelle joulukuun 7. päivän aikoihin, kun sotaa oli jatkunut viikon verran. Ainoa suodenniemeläinen hän ei rykmentissään toki ollut: mukana oman pitäjän miehistä olivat ainakin Toivo Jokiniemi, Lauri Laine, Aarne Lepistö, Lauri Mansikkamäki, Johannes Piittala, Svantte Uusimaa ja Arvo Virtanen.

Ensimmäisten päivien aikana vihollisen joukkoja nähtiin mutta tulitaisteluihin ei vielä ajauduttu. Pian aseet alkoivat puhua ja rintama liikkua. Hitaasti mutta varmasti venäläisten eteneminen tyrehtyi ja muuttui perääntymiseksi. Lehdistö sai tapahtumista useita riemullisia etusivun juttuja.

Toisen komppanian sotapäiväkirja kertoo elävästi, miten taistelut kehittyivät päivä päivältä. Pienenä vinkkinä mainittakoon, että sitä lukiessa kannattaa pitää esillä karjalankartat.fi –sivua, koska päiväkirjassa mainitut paikat ja tienristeykset näkyvät siellä. Tapahtumapaikat ja kertomuksessa mainitut yksittäiset talotkin on siksi helppo paikallistaa.

Suomalaiset etenivät päivä päivältä ja valtasivat takaisin vihollisen haltuun joutunutta maastoa. Kovia taisteluita käytiin erityisesti Jylmäkänlahdella Ägläjärvellä. Niiden rasituksista kertoo sotapäiväkirjan maininta, jonka mukaan joulukuun 18. päivän aikaan komppanian miehet olivat niin väsyneitä, että nukkuivat hangelle aina pienenkin pysähdyksen aikana. Kymmenen päivän kamppailut olivat vaatineet veronsa, mutta taisteluita oli silti jatkettava, päivästä toiseen.

Arvo Järvensivun komppania eteni etelästä tulevan tien
tien suuntaisesti kohti Ägläjärven kylää. Vasikkaniemi on merkitty
punaisella ympyrällä. Keskellä alhaalla näkyy Jylmäkänlahti,
minkä rannalla ylempänä oleva valokuva on otettu.
Vasikkaniemen taisteluiden kulusta on sotapäiväkirjassa käsin piirretty kartta.
Pienen kartan punainen merkki osoittaa, millä kohtaa isossa kartassa ollaan.
Joulukuun 20. päivän aamuna 2. komppania sai tehtäväksi hyökätä Ägläjärven ja Kyläjärven välissä sijaitsevaan Vasikkaniemeen. Päähuomio kiinnittyi Tolvajärveltä Ägläjärven kylään vievän maantien varrella olleeseen punaiseen taloon, johon vihollisen tiedettiin linnoittautuneen. Valtaukseen lähdettiin Pienakanlammen maastosta ja aamun aikana vallattiin oheisessa kartassa näkyvät Kyläjärven eteläpuoliset talot. Siitä jatkettiin kohti luodetta ja maantien vartta.

Pahaksi onneksi komppanian kolmesta konekivääristä vain yksi oli toimintakelpoinen. Tulivoima jäi siksi ajateltua pienemmäksi. Punaisessa talossa puolustautuvat viholliset tekivät kovaa vastarintaa ja talo saatiinkin vallattua vasta iltapäivän puolella. Valtauksen jälkeen onnistuttiin yllättämään kaksi etelästä perääntyvää vihollisosastoa, jotka kuvittelivat talon olevan edelleen heidän hallussaan ja joutuivat siksi valmistautumattomina suomalaisten tuleen.

Komppania joutui luopumaan punaisesta talosta parin tunnin miehityksen jälkeen, kun sinne alkoi tulla vihollisen tykistön suorasuuntaustulta. Pian niemeen saapui muita suomalaisjoukkoja, jotka vapauttivat JR 16:n miehet lepoon samaan Pienakanlammen maastoon, josta aamulla oltiin lähdetty liikkeelle.

Päivän kiivaat taistelut Vasikkaniemen herruudesta olivat vieneet 2. komppanian riveistä 12 miestä. Kaatuneita oli yhdeksän, heidän joukossaan myös Arvo Järvensivu, sodan ensimmäinen Suodenniemellä asunut ja sinne haudattu sankarivainaja. Kaksi sotilasta oli kadonnut ja yksi haavoittunut. Uhri oli raskas mutta taistelun tulokset tärkeitä suurvallan hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle kansalle. Siihenastiset ja sen jälkeen saadut voitot Ägläjärven alueella kohottivat uskoa omiin mahdollisuuksiin. Ilman tuota uskonlisäystä talvisodan tulos olisi voinut olla kovin toisenlainen.

Lähteet:
Jalkaväkirykmentti 16:n 2. komppanian (2./JR 16) sotapäiväkirja, Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Jankkari Sakari: Kunniavelkamme sotaveteraaneille ja kotiseudulle: Suodenniemen veteraanimatrikkeli: elämää sodissa ja kotirintamalla vuosina 1939-1945. Suodenniemi 2007.
Karttapohja: karjalankartat.fi, Maanmittauslaitos.
Arvo Järvensivun valokuva: Suomen Kuvalehti 37/1940.

1 kommentti:

  1. Tässäpä tuli mielenkiintoisia ja hyödyllisiä linkkejä sotapäiväkirjoihin ja alueen karttoihin. kiitos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...