Ruotusotilaiden mailla Jalkavalassa

Yksi kiinnostavista Suomen historian ilmiöistä oli ruotujakojärjestelmä. Siinä muutama talo yhdessä varusti armeijaan miehen ja järjesti tälle elämisen edellytykset rauhan aikana. Ruotsi osallistui 1700-luvun alun ja Suomen sodan välillä lukuisiin kamppailuihin, joihin suodenniemeläistenkin ruotusotilaiden tiedätään osallistuneen. Heillä oli siksi aikansa eturivin mahdollisuudet nähdä maailmaa kotipiirinsä ulkopuolella ja melko kaukanakin: suodenniemeläisiä ruotumiehiä taisteli paitsi Suuressa Pohjan sodassa myös mm. Pommerin sodassa Pohjois-Saksassa. Ja olipa heitä myös Suomenlinnaa rakentamassa. Matkustamisen etuoikeus oli kuitenkin ennen muuta rasite: kotiinpaluu miltä tahansa pitkältä matkalta oli epävarmaa, sotareissusta puhumattakaan. Kuten tunnettua, niissä vihollistakin suurempia uhkia olivat sotajoukoissa usein raivonneet taudit.

Perheelliset ruotusotilaat saivat tavallisesti asuttavakseen torpan, jonka maita
he rauhan aikana viljelivät. Lisäksi he kävivät harjoituksissa, tarkastuksissa
ja osallistuivat myös linnoitustöihin. Tämä ruotusotilastorppa on
museoituna Skansenilla Tukholmassa. Talon päädyssä ikkunan yläpuolella
on laatta, johon joukko-osaston nimi ja ruodun numero on kirjoitettu.

Viime kesänä Digitaaliarkistoon ilmestyneet, Maanmittaushallituksen uudistusarkistoon sisältyvät Suodenniemen vanhat kartat antoivat mahdollisuuden ryhtyä selvittelemään vanhan ruotuväen sotilastorppien paikkoja Suodenniemellä. Oli hienoa huomata, että koulun historiantunnilla ehkä vähän etäiseksi jääneen ruotuarmeijan sotilaita asui kaikkialla ympäristössämme – siis niillä alueilla jotka tuohon aikaan oli asutettu.

Tarkoituksenani oli kerätä mahdollisimman tarkkoja tietoja sotilastorppien asukkaista ja heidän elämästään lähinnä siinä mielessä, mitä heistä on seurakunnan kirjoihin ja armeijan rulliin tallentunut. Tehtävä osoittautui kuitenkin mutkikkaaksi, sillä rippikirjoja tarkastelemalla huomasi pian, että pitäjässä asui paljon sekä varsinaisia että entisiä ruotuarmeijan sotilaita ja reserviläisiä eikä eri ryhmien edustajien asuinpaikkoja näytä saavan ihan aukottomasti selville. Jutun lopussa mainittu Suodenniemen kotiseutukirja tuli kuitenkin suureen tarpeeseen, sillä siihen eri kylien varustamat ruotusotilaat on merkitty sillä tarkkuudella, että ruotujen numerot pystyy selvittämään ja pääsemään siten asiassa eteenpäin.

Suodenniemeläiset ruotumiehet kuuluivat Porin läänin jalkaväkirykmentin henkikomppaniaan. Kartat kuvaavat sotilastorppien paikkoja 1700-luvun lopussa kun pitäjässä suoritettiin isojakoa. Tiedä sitten paljonko niiden sijainnit ovat eri aikoina vaihdelleet, mutta ainakin tuosta 1700-luvun lopusta ne siis kertovat.

Jalkavalassa sijainnut sotilastorppa on merkitty tähän
vuoden 1782 isojakokarttaan Kannin (nro 1) ja
Koppelon (nro 2) talojen väliin tunnuksella S:ä. Vaalean-
punainen alue on pihapiiriä, jonka vieressä on samalla
tunnuksella merkitty alue, ehkä jonkinlainen kasvimaa.
Tilaan kuuluneet kolme peltokappaletta Paisjärven
koillispuolella sekä kauempana Kuusjärven suunnalla
sijainnut niittypalsta näkyvät toisella karttalehdellä.
Nekin on merkitty karttaan tunnuksella S:ä.

Jalkavalan kylässä sotilastorppa näyttäisi sijainneen samassa ryhmässä yhdessä Kannin ja Koppelon talojen kanssa, jotka silloin sijaitsivat nykyisen Jalkavalantien mutkan kohdalla. Torppa näyttäisi sijainneen talojen väliin jääneellä maalla, minkä lisäksi sillä oli käytössä kolme pienehköä peltotilkkua jonossa Paisjärven koillispuolella.

Kotiseutukirja tietää kertoa, että torppa oli Kannin, Koppelon ja Karinkylän Uotilan talojen varustama ja on ilmeistä, että kyseessä oli ruotu numero 108. Sen ensimmäinen tiedossa oleva sotilas oli Johan Bertillson Snickare, jonka tilalle vuonna 1711 astui Jacob Sigfridsson Snickare. Hän tempautui pian Suuren Pohjan sodan pyörteisiin ja osallistui Kaarle XII:n Norjan sotaretkeen vuonna 1718. Kotiinsa Kourajärven rantaan hän ei enää päässyt palaamaan vaan menehtyi Norjassa 19.12.1718.

Suuren Pohjan sodan jälkeen torppaa asutti Anders Påhlson –niminen soturi, joka kuitenkin siirtyi muualle jo elokuussa 1722. Hänen tilalleen saapui Thomas Mattsson Jalkawalla. Sotilasnimet (siis nuo sukunimiltä vaikuttavat) olivat usein ruotsinkielisten kirjurien antamia ja kuten nähdään, he käyttivät nimen keksimiseen vaihtelevan määrän mielikuvitustaan. Tässäkin tapauksessa Jalkavalan kylään sijoitettu mies sai nimekseen Jalkawalla. Usein nimi periytyi ruotuun seuraavaksi tulleelle miehelle, joten se ei oikeasti aina kerro sukulaisuudesta.

Thomas Mattsson oli osallistunut Suureen Pohjan sotaan ja jäänyt vihollisen vangiksi Viipurissa sen piirityksen yhteydessä vuonna 1710. Hän vietti vankeudessa yli kymmenen vuotta, minkä jälkeen palasi kotiinsa ja kirjoittautui takaisin rykmenttiin tammikuussa 1722. Vuoden 1728 tarkastuksessa hänet todettiin 45 vuoden ikäiseksi, hän oli ollut yli puolet elämästään eli 25 vuotta armeijan kirjoissa. On ihan mahdollista, että Thomas Jalkawalla oli ollut täällä sotilaana jo ennen Johan Snickarea. Sotilasnimi viittaisi siihen suuntaan.

Thomas Mattsson sairastui 1730-luvun alussa ja hänen tilalleen tuli Påhl Hendrichsson Jalkawal –niminen nuorukainen. Hän oli vasta 17-vuotias. Hänkin oli selvästi sotilasuralla, sillä palvelusvuosia oli jo ehtinyt kertyä kolme kappaletta. Poikamiehen elämää viettänyt Påhl Hendrichsson kuitenkin kuoli lokakuussa 1737 ja ruotu joutui jälleen etsimään uuden sotamiehen. Seuraavana keväänä pestin otti Andreas Hendrichsson Friberg, joka kuitenkin menehtyi pikkuvihan aikana vuonna 1742.

Tämän jälkeen ruotu oli seuraavat kaksi vuotta ilman omaa sotilasta, kunnes vuonna 1744 paikan otti vastaan Johan Josephsson Friberg. Vuonna 1755 hänet komennettiin Helsingin edustalle Suomenlinnaa rakentamaan. Sittemmin hän osallistui Pommerin sotaan ja sai siellä tyrän (bråck) ja passituksen pois palveluksesta. Hänen paikalleen tuli vuonna 1773 Johan Ericsson Friberg, joka oli tuolloin 29-vuotias. Hän lienee osallistunut Kustaa III:n sotaan, sillä myöhemmissä tiedoissa hänen kerrotaan haavoittuneen oikeaan käsivarteen ja olleen hoidossa Kuopion sairaalassa. Käsi halvaantui, minkä vuoksi hän sai 11.5.1790 vapautuksen palveluksesta sekä jonkinlaisen eläkkeen.

Nykyisin torpan paikalla on rauhallista. Sikäli kun ylläolevan kartan
perusteella voi päätellä, lienee se ollut tuossa risteyksen takana
kuvan keskipaikkeilla. Kuvassa näkyvä tie on Jalkavalantie.
Kourajärvi on taustalla olevien puiden takana.
Kartta: Paikkatietoikkuna.fi, Maanmittauslaitos.

Fribergin seuraajaksi tuli Olof Lilja, joka vapautettiin tarkastuksessa vuonna 1795. Hänen paikkansa otti reserviin kuulunut 34-vuotias Eric Lilja, joka oli viettänyt 6 vuotta armeijan leivissä. Hän lähti kotoaan Jalkavalasta Suomen sotaan ja jäi sille tielleen. Kotipitäjään saatiin myöhemmin tieto, että hän oli menehtynyt Oulussa heinäkuussa 1808 "sotatautiin" (fältsjuka). Useimmiten se tarkoitti pilkkukuumetta.

Jalkavalan sotilastorpasta lähdettiin siis moneen Suomen historiaan piirtyneeseen retkeen. Nykyään ruohoa kasvava hiljainen tanhua ei pukahda menneisyydestään tai kamarallaan asuneista sotilaista ja heidän perheistään. Jälleen on kiittäminen arkistoja, joiden kautta näihinkin historian vaiheisiin pääsee käsiksi.

Lähteet:

Porin läänin jalkaväkirykmentin katselmusrullat ja värväysluettelot 1728-1804, Kansallisarkisto.
Porin läänin jalkaväkirykmentin erokatselmusluettelo (cassations munsterrulla) 1790, Kansallisarkisto.
Krigshandlingar, Stora nordiska kriget , Krigsfångar (SE/KrA/0388/14 B/2), Ruotsin sota-arkisto.

Suodenniemen seurakunnan rippikirjat, Kansallisarkisto.
Suodenniemen seurakunnan kuolleiden luettelo 1808, Kansallisarkisto.

Jalkavalan isojakokartta, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, Kansallisarkisto.

Jankkari Sakari (toim.): Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939. Suodenniemi-Seura ry., Sastamala 2011.