tiistai 23. kesäkuuta 2015

Niilo Rytin kohtalo kietoutui Suodenniemen synkimpään historiaan

Reilu vuosi sitten pohdiskelin täällä blogissa, mahtoiko myöhemmän tasavallan presidentin Risto Rytin sisällissodassa kaatuneen veljen Niilon kohtalo täyttyä Suodenniemellä. Useat Rytin palvelustoverit ja muut aikalaistodistajat kertoivat niin olleen, mutta myös muita paikkakuntia mainittiin tapahtumapaikkoina. Kaiken kaikkiaan kuvaksi tuolloin jäi, että vaikka itse kaatumistapauksesta oli jäänyt useita selkeitä kertomuksia, eivät ulkopaikkakuntalaiset kertojat nähtävästi kovin tarkasti tienneet missä olivat olleet. Siitä syystä kaatumisen tapahtumapaikka jäi tuolloin hämärän peittoon.

Tänä keväänä sitten tapahtui kaksi asiaa, jotka veivät asian selvittelyä eteenpäin. Ensinnäkin löysin arkistosta suodenniemeläisen kertojan tarinan, jonka ohessa hän mainitsi Rytin kaatumispaikaksi Lamminperän torpan, josta Ryti tovereineen oli menossa pidättämään punaisiksi epäiltyjä. Toiseksi Antti kirjoitti blogitekstini kommenttiin suvussaan kulkeneen tarinan, joka vahvisti muistitiedon ja täydentää oivallisesti olemassa oleviin lähteisiin tallentuneita tietoja. Antin kertomus kannattaa lukea kokonaisuudessaan edellisen jutun lopusta, sillä se sisältää kiinnostavia lisätietoja muissa lähteissä säilyneisiin tietoihin.

Edessä näkyvä entinen Lamminperän torppa oli keväällä 1918
murheellisten tapahtumien näyttämönä. Paikka sijaitsee
Ikaalisten Jauhokuononmaassa melkeinpä näköetäisyydellä Suodenniemen rajasta.

Lamminperän torppa sijaitsi lähellä Suodenniemen Peräkunnan kylää mutta kuitenkin muutaman kivenheiton verran Ikaalisten puolella rajaa Jauhokuononmaassa. Suodenniemen lisäksi siitä linnuntietä alle viiden kilometrin päässä ovat myös Kankaanpään, Jämijärven ja Hämeenkyrön rajat, mikä voi osaltaan selittää eri kertojien ristiriitaisia näkemyksiä siitä, minkä paikkakunnan alueella tapahtuma-aikaan oltiin.

Kaikista koossa olevista tiedoista syntyy kuva paitsi siitä missä ja miten Niilo Ryti kaatui, myös siitä mihin suurempaan asiayhteyteen tapaus liittyy. Antin kertomus nimittäin paljastaa kohtalaisella varmuudella, mistä Rytin kohtaloksi koituneessa retkessä oli kysymys. Seuraavassa siis muutama sananen Suodenniemen tuon ajan tapahtumista niiden kaikesta järkyttävyydestä huolimattakin.

Suodenniemen taistelut olivat päättyneet punaisten vetäytymiseen vain viittä päivää ennen Rytin kaatumista. Heti valtauksen jälkeen Suodenniemellä – samoin kuin muillakin valkoisten haltuunsa saamilla alueilla – käynnistyi puhdistukseksi (rensningsarbete) sanottu tapahtumasarja, jonka aikana paikkakunnan punaisiksi epäiltyjä kansalaisia koottiin tutkintaa varten. Tutkittannassa epäillyt asetettiin kolmeen luokkaan, joista lievin merkitsi vapauttamista, keskimmäinen vangitsemista ja raskain kuolemantuomiota.

Vaasan pataljoona oli mukana Suodenniemen valtaamisessa maaliskuun 1918
lopussa ja vastasi sittemmin sen miehityksestä. Kuvassa pataljoonan
miehiä Suodenniemen pappilan edustalla Pajuniemessä. Kuvassa keskellä
kirkkoherra Kaarlo Kalpan leski Olga Kalpa ja hänestä oikealla valkoisessa
paidassa heidän tyttärensä Armi Kalpa. Kuva: Olga Kalpan muistelmakirjoitus
(jakso 206, k. 8), Suomen Vapaussodan itsenäisyysarkisto, Kansallisarkisto.
Suodenniemellä puhdistusta johti tiedustelujohtaja K.E. Blomroos. Satakunnan tiedusteluosasto, jossa sekä Ryti että edellisessä jutussa mainitut poliisi Anttila ja Vilho Kopio palvelivat, oli epäilemättä yksi puhdistusta suorittaneista joukoista. Mukana Lamminperässä oli myös Suodenniemen poliisikonstaapeli Johan Helin, joka oli vastikään palannut kotiinsa jouduttuaan lähtemään sieltä sotatoimien alettua. Helin lienee ollut paikalla paitsi vieraspaikkakuntalaisten tarvitsemana oppaana myös kenties antamassa tapahtumille jonkinlaisen laillisuuden viitan. Oppaan rooli selittäisi myös sen, miksi hän jäi odottamaan aitan taakse muiden lähtiessä etenemään kohti torppaa.

Punainen terrori oli talvella vaatinut pitäjässä 13 uhria ja nyt valkoisten päästessä niskan päälle syyllisiä etsittiin ja rangaistiin. Päätyminen lajittelussa toiseen tai kolmanteen luokkaan on luultavasti ollut paljon kuolemantuomiota yleisempää mutta surmatapaukset tuntuvat korostuvan myöhemmissä muistelmissa. Esimerkiksi lahdenperäläisestä Salon torpasta haettiin sen 53-vuotias isäntä heti punaisen Suodenniemen kukistumista seuraavana päivänä ja ammuttiin. Hän itse ei ollut ottanut osaa kapinaan mutta hänen poikansa Yrjö oli ollut osallisena samasta kylästä kotoisin olleiden Vilhelmi ja Kalle Sävilahden surmiin. Lahdenperästä myös nuori Vihtori Vartti vietiin yhdessä säviläisen Kalle Koiviston kanssa teloitettavaksi. Kalle oli pitäjän punakaartin päällikön Väinö Koiviston veli. Hyynilänkankaalla pojat laitettiin kaivamaan omat hautansa ja kerrotaan, että Vartti olisi kaivaessaan lauleskellut Jannen hanuripolkkaa, joka oli yksi tuon ajan suosikkirallatuksista. Kalle oli tuona huhtikuun päivänä 17-vuotias, Vihtori oli juuri täyttänyt 20 vuotta.

Viimeiset Suodenniemen puhdistukseen liittyvät tapahtumat sattuivat vanhalla hautausmaalla 16. toukokuuta. Satakunnan rintamaoikeus oli sitä ennen istunut Pohjakylän koululla ja käsitellyt kirkon luona jonkinlaisessa vankileirissä säilytettyjen epäiltyjen asioita. Tuona toukokuisena päivänä hautausmaalla kajahtivat luultavasti Suodenniemen viimeiset sisällissodan laukaukset, kun Juho Karhula ja Inna Myllymäki saivat kuolemantuomionsa. Heistä Karhula oli Suodenniemen työväenyhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja, mutta kapinan ajan hän oli viettänyt vuodepotilaana. (Jälleen eräs Pentinkulma-yhteys, muuten.)

Samana päivänä kun aseet lopullisesti vaikenivat Suodenniemellä, marssittiin Helsingissä vapaussodan voitonparaati.

Lähteet:
Suomen sotasurmat 1914-1922 -projektin arkisto (IV.1:12), Kansallisarkisto.
Luettelo Vapaussodan muistomitalien saajista (Huittinen), Kunniamerkkivaliokunnan arkisto, Kansallisarkisto.
Suomen sotasurmat 1914-1922 -tietokanta, Kansallisarkisto.
Jankkari Sakari (toim.): Suodenniemi: elämää maalaispitäjässä 1540-1939. Suodenniemi-Seura ry, Sastamala 2011.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...