keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Vappu se oli ensimmäinenkin

Lähestyvä vappu mielessäni aloin tutkailla, mitä Historiallisesta sanomalehtikirjastosta voisi löytää entisajan vapunviettoon liittyen. Vappu juhlapäivänä on tunnettu jo pitkään, sillä sen kirkolliset juuret juontavat Pyhästä Valborgista, joka vaikutti Englannissa ja Saksassa 700- ja 800-luvuilla. Kansainvälinen työväenliike otti vapun omakseen 1800-luvun loppupuolella, jolloin siitä muodostui Euroopassa ja Suomessakin lukuisan työväen juhla.

Tässä ollaan lähdössä marssille Nurmijärvellä. Vuosi on sattuvasti 1907.
Kuva: Nurmijärven museo, Finna.fi.
Palvelusta löytyi nopeasti tietoja siitä, milloin työväen vappu saavutti Suodenniemen, ainakin julkisen joukkokokoontumisen muodossa. Se tapahtui vuonna 1907. Silloin, ”ensimmäisenä” vappuna nähtiin, kuinka määrältään satoihin noussut väkijoukko marssi eri puolilta pitäjää nykyisen urheilutalon paikalla sijainneelle VPK:n talolle, joka oli juhlan pääpaikka.

Vappujuhlakutsu julkaistiin
mm. Aamulehdessä 27.4.1907.
Tapahtuma-ajat ja -paikat ovat hieman
toiset kuin jälkikäteen tehdyissä
uutisjutuissa. Ovatkohan suunnitelmat
muuttuneet vai muistiinpanot tapahtumista
tehty huolimattomasti?
Vapunpäivän tapahtumien kulku on tallentunut melko tarkasti ajan sanomalehtien sivuille. Joko kello yhdeltätoista tai yhdeltä pitäjän pohjoispuolen työväenyhdistys lähti marssimaan lippuineen Lahdenperästä Taipaleen sahalle. Sieltä matkaa jatkettiin kello kahdelta yhdessä Taipaleesta mukaan liittyneen joukon kanssa kohti keskipitäjää. Lähtiessä näytetään joutuneen jonkinlaiseen sanaharkkaan sahan omistaneen Kalle Isotalon kanssa, mutta suuremmitta vaikeuksitta näytetään päästyn jatkamaan matkaa.

Juhlasta uutisoineen Kansan Lehden mukaan palokunnantalolle saavuttaessa kulkueessa olisi ollut jopa kolmisensataa marssijaa. Myös Satakunta-lehti arvioi osallistujien määrän samansuuruiseksi. Näitä lukuja on jokseenkin mahdotonta varmentaa muualta, joten ne on tässä esitettävä sellaisena kuin ne lehteen painettiin. Melkoisesta väenpaljoudesta on joka tapauksessa ollut kysymys.

Samoihin aikoihin kun pohjoinen kulkue oli lähtenyt Lahdenperästä oli pitäjän eteläinen työväenyhdistys aloittanut oman marssinsa Putajan sahalta. Siinäkin Satakunta-lehti arvioi olleen noin 300 marssijaa. Kulkueet kohtasivat jonkin matkaa Salmen sillalta Pajuniemeen päin ja palasivat yhdessä palokunnantalolle. Kun molemmat ryhmät olivat hetken levähtäneet, ne marssivat yhdessä takaisin Pajuniemeen Kepulin risteykseen, josta palattiin taas juhlapaikalle. Matkan varrella oli pappila, joka noteerattiin, sanoipa nimimerkki Airue Sosialidemokraatti-lehdessä koko käyntiäkin mielenosoitusretkeksi. Hän arveli kulkueessa olleen tässä vaiheessa noin 400 marssijaa.

Tästä pitkin nykyistä Putajantietä ne marssijat menivät. Edessä mäen päällä
on "Kepulin risti", josta työväki kääntyi takaisin palokunnantalon suuntaan.
Silloinen pappila jää tien vasemmalle puolelle kuvaajan selän taakse.
Tämä vapputapahtuma ei kuitenkaan ollut pitäjän ainoa. Kansan Lehti kertoi, että Kouraniemessä Pälällä vietettiin samaan aikaan porvarillista vappujuhlaa, jonka puuhamiehinä olivat tuolloin kappalaisen virassa ollut Kaarlo Kalpa sekä ylempänä mainittu Kalle Isotalo. Tämä juhla oli luonteeltaan varsin erilainen, sillä Kansan Lehden tietojen mukaan pappilasta Pälälle tehtyyn kävelyyn olisi osallistunut seitsemän henkilöä, kun taas itse juhlassa olisi ollut 17 osanottajaa. Näidenkään lukujen todenperäisyyttä on hankala tarkistaa, mutta Kansan Lehdelle ne olivat itsestään selvä naljailun aihe.

Työväen vappujuhlan iltaohjelma palokunnantalolla alkoi kello viideltä. Aluksi kohotettin eläköön-huuto sosialidemokratialle ja alas-huutoja porvarilliselle vallalle. Sen jälkeen kuultiin monia puheita ja välillä laulettiin. Ohjelmaan kuului myös runonlausuntaa, Rukkaset-niminen näytelmä, kuplettilaulua sekä "kansallistanssia". Tuntien kuluttua väki alkoi siirtyä kotia kohti ja palokunnantalo pääsi hiljenemään kevätyön vaaleaan viileyteen.

Lähteet:
Seuraavat sanomalehdet Kansalliskirjaston Historiallisesta sanomalehtikirjastosta:
Kansan Lehti 14.5.1907.
Satakunta 9.5.1907.
Sosialidemokraatti 7.5.1907.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Laskiainen oli taikojen aikaa

Löysin hiljattain pitkään kadoksissa olleen muistitikun, jonka sisuksista löytyi pari vuotta sitten silloisesta Kansanrunousarkistosta keräämiäni tietoja vanhasta suodenniemeläisestä laskiaisajan uskomusperinteestä. Tikku olisi saanut löytyä vähän aiemmin, koska aiheesta olisi ollut mukava kirjoittaa oikeaan aikaan vuodesta. Mutta onpahan aihe nyt käytynä läpi ensi vuotta ajatellen.

Laskiaistaiat näyttävät olleen erityisesti nuorten tyttöjen harrastus. Vuonna 1851 syntynyt suodenniemeläinen Amanda Tobiasson muisteli tuntemiaan taikoja haastattelijalle vuonna 1926. Hän kertoi, että kun laskiaisena asettui keskiyöllä kahden peilin väliin, pääsi näkemään sulhasensa. Amandan mukaan toinen keino sulhasen henkilöllisyyden selvittämiseen oli se, että lakaisi alastomana portaat yhdeksään kertaan ylhäältä alaspäin selkä edellä, minkä jälkeen oma sulhanen ilmestyisi tarkastamaan, olivatko portaat puhtaat. Elleivät nämä keinot tepsineet oli Tobiassonin tiedossa vielä kolmaskin konsti: kun söi yhdeksän silakkaa häntä edellä, tuli oma sulhanen yöllä unessa juottamaan.

Jos nuori halusi tietää, joutuisiko tai pääsisikö kuluvana vuonna naimisiin, kannatti sitäkin asiaa selvittää juuri laskiaisena. Amandan mukaan suodenniemeläisten tapana oli, että asiaa käytiin sikalan ovella tiedustelemassa. Jos sika silloin röhkäisi, merkitsi se myöntävää vastausta.

Trullit kulkivat pahanteossa pimeinä kevätöinä.
Kuva: Wikimedia Commons.
Paitsi tällaisia hyviä asioita mahtui laskiaiseen myös ikävämpiä ilmiöitä. Öiseen aikaan nimittäin trullit kiertelivät naapurien navetoissa keritsemässä lampaista villoja, leikkelemässä jouhia hevosten harjoista ja hännistä tai karvoja lehmien hännistä. Tarkoituksena oli siirtää naapurien onnea itselle. Vuonna 1886 syntynyt Hjalmar Haapanen muisteli, että hänen lapsuudessaan Kiikoisten kylässä eleli Wens-Maijaksi sanottu mökinmuori, jota pidettiin tietäjänä tai noitana ja joka oli myös pelätty trulli. Hän kierteli laskiaisöinä Palomäen ja Lähteenmäen taloissa keritsemässä lampaiden päitä ja kylkiä. Samaa kerrottiin 1800-luvun puolivälin jälkeen tapahtuneen myös Taipaleessa.

Näiden taikuusmuisteloiden jatkoksi sopinee vielä tämä samasta arkistosta paljastunut laskiaiseen liittyvä suodenniemeläinen noitatarina. Myös se on Amanda Tobiassonin kertomus vuodelta 1926:

Illalla kun jo oli pantu nukkumaan ja renki nukkui pakarissa, tuli emäntä lehtikerpo kainalossa, semmoinen, josta lampaat jo olivat lehdet syöneet, pisti kervon uuniin ja pani sen palamaan, otti kaapista rasvapöntön ja voiteli itsensä ja sitten uuniluudan sillä ja istui uuniluudan päälle ja sanoi: ”Huis hepo, ylös ja alas, ei mihinkään nurkkaan eikä pieleen, vaan sinne, missä kaikki noidat koossa ovat.” Ja sitten lensi emäntä ulos ovesta.

Renki nousi ylös ja teki samalla lailla kuin emäntäkin, teki uuniluudan itselleen, voiteli sen ja itsensä sekä istui sen päälle ja sanoi: ”Huis hepo, ylös ja alas, joka nurkkaan ja pieleen, sinne missä kaikki noidat koolla ovat”. Renki sanoi väärin ja hänen päätänsä kopistettiin joka nurkkaan ja pieleen. Kun emäntä näki rengin tulevan sinne, missä kaikki noidat olivat, pelästyi hän ja kysyi, kuinka renki oli sinne tullut. Renki sanoi, että hän oli voidellut itsensä niin kuin emäntäkin ja tullut samalla lailla. Emäntä antoi hänelle suuren villapussin ja käski hänen mennä kotiin samalla lailla kuin hän oli tullutkin eikä puhua kenellekään ihmiselle yhtään sanaa.

Lähde:
Pitäjäkortisto: Suodenniemi, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Vaikea Vannisenmäki

Hiekkainen rinne pöllysi heinäkuun auringossa. Jalkaväkirykmentti 16:n 5. komppanian (5./JR 16) miehet painautuivat tiukasti sitä vasten kun ylhäältä Vannisenmäeltä ammutut konetuliaseiden suihkut pyyhkivät yli maiseman. Mäeltä jo kertaalleen vetäytynyt vihollinen oli miehittänyt sen pohjoispään pesäkkeet uudelleen ja komppanian oli nyt saatava mäki takaisin, jotta etenemistä voitaisiin jatkaa. Oli heinäkuun 24. päivä vuonna 1941.

Jalkaväkirykmentti 16:n päällystöä taisteluiden alkuvaiheessa.
Viidentenä vasemmalta rykmentinkomentaja, jääkärieversti Matti Laurila.
Kuva: SA-kuva 25128.
Etupäässä eteläpohjalaisista koottu JR 16 ei ollut Ruskealan pitäjän Vannisenmäellä ensimmäistä kertaa kovan edessä. Se oli ollut mukana toinen toistaan raskaammissa läpimurtotaisteluissa lähdettyään Kiteeltä rajan yli kohti Laatokan rantaa. Venäläiset olivat välirauhan aikana ehtineet varustaa Moskovan rauhan rajavyöhykkeelle vahvat linnoitteet, joiden murtaminen oli kovan työn takana. Tiukassa paikassa oltiin oltu jo rajan pinnassa sijainneessa Niinisyrjässä, jonne vihollinen oli tehnyt voimakkaan vastaiskun pian sen valtauksen jälkeen. Sen torjuminen oli vienyt komppanian riveistä yksin kaatuneina kaikkiaan yhdeksän peräseinäjokelaista nuorta miestä. Hyvien puolustusvalmistelujen lisäksi vihollisen osaaminen ja taistelutahto olivat tasolla, joka sai suomalaisen 19. Divisioonan (19.D) taistelukertomuksessa jo tuoreeltaan täyden tunnustuksen. Lisäksi se pyrki vetäytyessään hävittämään kaiken mahdollisen. Kaalamon asemalla esimerkiksi oli nähty, kuinka vihollinen oli ennen lähtöään vetänyt radanrepijällä kiskot irti ratapalkeista. Itse taajamasta ei puolestaan ollut enää montaa taloa pystyssä.

Joidenkin etukäteen elättelemät haaveet vauhdikkaasta etenemisestä olivat siis karisseet jo aikaa ennen saapumista Vannisenmäkeen. Nytkään mikään ei tullut ilmaiseksi. Mäellä oleva 100 miehen vahvuinen vihollisosasto piti rajusti puoliaan.

Heinäkuun 1941 lopulla Jalkaväkirykmentti 16:n pääosat etenivät
Kaalamon asemalta Vannisenmäkeen.
Paine menestykseen oli kova. Jo saatua uutta hyökkäyskäskyä ei voitaisi alkaa täyttämään ennen kuin tämä lukko olisi murrettu. Vihollisella oli mäellä hyvät asemat ja aseistus. Paitsi konetuliaseita sillä oli käytössään myös panssarintorjunta-tykkejä, joilla se ahdisteli lähestyviä suomalaisvoimia. Päivä alkoi painua iltaan mutta ratkaisu antoi odottaa itseään. 5. komppanian päällikkö luutnantti Viljo Kinnunen kaatui illalla yhdeksän aikaan. Taistelut riehuivat sen jälkeen vielä useita tunteja, kunnes aamuyöllä yhden aikaan sitkeä pesäke saatiin viimein lannistettua.

Yksi Vannisenmäen valtauksen uhreista oli 31-vuotias sotamies Toivo Bamberg, joka kuljetettiin vaikeasti haavoittuneena linjojen taakse. Haavoittumispäiväksi on mainittu 25. heinäkuuta, joten päähän sattunut osuma lienee tapahtunut aivan Vannisenmäen kukistumisen viime hetkillä. Bamberg oli Kannaksen poikia, syntyjään Räisälästä mutta ennen sotia hän asui Viipurin läänin Pyhäjärvellä. Talvisodan sytyttyä pyhäjärveläiset evakuoitiin Satakuntaan. Tässä vaiheessa lienevät myös Bambergit siirtyneet Suodenniemen maisemiin. Toivo lähti kuitenkin Alavudelle, minkä vuoksi hän oli eteläpohjalaisten rykmenttiin päätynytkin.

Venäläisten taisteluhautaa Vannisenmäessä. Kuva on otettu 25.7.1941
eli samana päivänä jona Toivo Bamberg haavoittui.
Kuva: SA-kuva 29005.
Paitsi etulinjassa oli taistelua käyty myös rykmentin ja divisioonan johtoportaissa. Eversti Laurilan välit esimiehiinsä olivat huonot. Divisioonan taistelukertomuksen tämän taisteluvaiheen kuvaus sisältää Jalkaväkirykmentti 16:n johdon ankaraa arvostelua. Sitä syytettiin useista virheistä hyökkäystoimien johtamisessa sekä jatkuvasta saarrostuksen pelkäämisestä, mikä aiheutti joukkojen liiallista käyttämistä eri suuntien varmistukseen rohkean hyökkäämisen sijaan. Ennen pitkää rykmentin johdossa päädyttiin henkilövaihdoksiin, eversti Laurilan omasta pyynnöstä. Hän sai siirron kenraali Paavo Talvelan alaisuuteen ja menestyi sen jälkeen hyvin tehtävissään.

Toivo Bambergia hoidettiin Pälkjärven Pälksaaressa sijainneessa 25. Sotasairaalassa lähes kuukauden ajan. Sitten potilaalle kehittyi nykyisinkin erittäin vaarallisena pidetty aivokalvontulehdus. Potilaan tila heikkeni heikkenemistään eikä mitään ollut lopulta tehtävissä. Hän menehtyi sairasvuoteelleen 23. elokuuta 1941. Viimeisen leposijansa hän sai Suodenniemen sankarihautausmaalta keskeltä entisten pyhäjärveläisten uutta kotiseutua.

Lähteet:
Jalkaväkirykmentti 16:n II pataljoonan sotapäiväkirja (SPK 10736), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
19. Divisioonan taistelut Laatokan luoteispuolella 2.7.-20.8.1941 (SPK 6302), Kansallisarkiston Digitaaliarkisto.
Toivo Bambergin potilasasiakirjat, 25. Sotasairaalan arkisto, Kansallisarkisto.
Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokanta, Kansallisarkisto.
Aholainen Jussi ym.: Eteläpohjalaisia jatkosodassa: jatkosodan hyökkäysvaihe Kiteeltä Sortavalaan 16.6.-1.9.1941. Alavuden sotaveteraanien perinnehuonetoimikunta, Alavus 2001.
Karttapohja: www.karjalankartat.fi, Maanmittauslaitos.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...